Anna minun kehitellä enemmän

He says yes to compromises

Kuuntele Käsispodi-podcastin jakso Anna minun rakastaa enemmän -elokuvan kehittelystä Soundcloudista, Spotifystä tai Youtubesta kuullaksesi syventävämmän keskustelun aiheesta.

Luin Juha Itkosen romaanin “Anna minun rakastaa enemmän” syksyllä 2011. Kuten olen kyllästymiseen asti haastatteluissa kertonut, sen antoi minulle silloinen tyttöystäväni, joka ajatteli, että olisin oikea tekijä sen filmatisointiin. Luettuani romaanin totesin olevani samaa mieltä. Romaanin teemat rakkaudesta, kunnianhimosta, kateudesta ja paikalleen jämähtämisen tunteesta koskettivat minua syvästi, vaikka oma taiteenlajini ei olekaan musiikki. Pystyin soveltamaan elokuva-alalta saatuja kokemuksia musiikkialasta kertovaan tarinaan myös HasBeen-sarjassa; sen kohtaukset levy-yhtiöiden tapaamisista on otettu lähes suoraan omista kokemuksistani tuotantoyhtiöiden kanssa toimimisesta, puhumattakaan siitä, millaista on puurtaa samalla kun työkaveri sekoilee vieressä omiaan…

Minulla on myös ollut henkilökohtaisia suhteita kollegojen kanssa, romanttisia ja tietenkin etenkin ystävyyssuhteita, ja tunnistin viseraalisti Juhan kuvailemat tunteet, jotka tällaisiin suhteisiin liittyvät: vertailun, ihailun, väheksymisen, halun tulla assosioiduksi menestyksen kanssa, tarpeen nokitella ja tietenkin valta-asetelmat ja niiden tuomat haasteet. Näistä asioista halusin tehdä elokuvan, jonka ytimenä olisi kuitenkin rakkaus, ja erityisesti W.H. Audenin runo, jolla romaani ja elokuva alkavat ja josta ne saavat nimensä: The More Loving One. Siinä runon kertoja katselee tähtiä ja toteaa niiden olevan välinpitämättömiä hänen ihailustaan. Siitä huolimatta, hän ilmoittaa halunsa rakastaa vaikka vailla vastakaikua, sillä rakastamisen teko on tärkeintä: “if equal affection cannot be, let the more loving one be me.”

Kirjassa kerrotaan päähenkilöiden bändin The Black Liliesin hittikappaleesta “Compromises” ja avataan myös sen kertosäkeen lyriikat: “He says no to compromises, he says yes to crises, he says maybe to me”. Yli vuosikymmenen mittaisen kehittelyn aikana en todellakaan päätynyt sanomaan ei kompromisseille - ne olivat välttämättömiä sille, että elokuva on nyt ylipäätään tehty. Mutta en myöskään osaa olla ajattelematta maailmaa, jossa niitä ei olisi tarvinnut tehdä - ja elokuvaa, joka siinä universumissa olisi nyt olemassa.

Tässä tarinan matka elokuvaksi vuosi vuodelta. Sanomattakin lienee selvää, että se sisältää spoilereita itse elokuvalle, joka on nyt katsottavissa kotisohvilta käsin sekä DVD:llä että lähes kaikissa digitaalisissa vuokraamoissa. Ylen ohjelmistoon se on tulossa myöhemmin.

2012

Luettuani romaanin loppuvuodesta 2011, sulattelin lukukokemustani hyvän tovin, ennen kuin aloin metsästämään Juha Itkosen yhteystietoja. Tapasimme lopulta toukokuussa 2012, ja sain silloin romaanin option. Ennen tapaamistamme Juha kysyi puhelimessa, olinko varmasti lukenut romaanin ja aidosti todennut sen olevan soveltuva filmatisoitavaksi. Ihmettelin kysymystä, kunnes Juha kertoi saaneensa vuosien varrella yhteydenottoja elokuva-alan toimijoilta jotka eivät olleet romaania lukeneet - ja jotka sen luettuaan olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Minä en ollut tällainen tekijä, tiesin täsmälleen mitä olin tekemässä (tai niin ainakin luulin). Toukokuun 30. päivä tapasimme, ja meillä synkkasi Juhan kanssa heti. Hän signeerasi romaanikappaleeni “Oskarille, matkan alussa.”

Loppuvuoden aikana luonnostelin ajatuksiani elokuvaversiosta, etenkin rajauksista joita romaanin runsaasta sisällöstä piti tehdä. Näistä suurin oli myös selkein: Leena Vaahteran, Suvin äidin kertoma osuus romaanista jäisi pois, ja keskittyisin Suvin ja Antin tarinaan. Vaikka Leenan luvut olivat upeita ja täydensivät romaania, en tuntenut niitä kohtaan yhtä syvää yhteyttä kuin Antin kertomia lukuja.

Kirjoitin vuoden aikana nuortensarjaa ja dokumenttielokuvaa Kinotar-tuotantoyhtiölle, ja esittelin romaanin siellä tuottaja Rimbo Salomaalle. Hän lupasi ottaa kirjan lukuun.

2013

Alkuvuodesta 2013 aloin yhteistyöhön käsikirjoittaja Daniela Hakulisen kanssa, jonka olin tavannut opiskeluaikana Elokuvataiteen laitoksella. Kirjoitimme adaptaatiota toisesta romaanista, tutustuimme sen prosessin aikana hyvin ja meistä tuli ystäviä. Pyysin häntäkin lukemaan Juhan romaanin. Samoin tein käsikirjoittaja Joona Kivirinnan kanssa, jonka olin tuntenut tällöin jo lähes vuosikymmenen - teimme Joonan kanssa yhdessä lyhytelokuvan jo ennen kuin olin päässyt opiskelemaan, ja ammattilaisina meillä oli takana yhteistyötä myös Pikkuveli-novellielokuvan ja yhden pitkän elokuvan kehittelyn verran.

Joonan ja Danielan kanssa aloimme hahmotella elokuvan muotoa tarkemmin. Rimbo hyppäsi mukaan hankkeeseen kevään aikana ja syntyi suunnitelma; tekisimme roolituksen ensi tilassa, ja alkaisimme kuvaamaan elokuvan alkupuolta mahdollisimman pian. Kuvaisimme, kehittäisimme ja rahoittaisimme samanaikaisesti, samantyylisesti kuin dokumenttielokuvia tehdään, ja saisimme samalla tarinaan realistisempaa ajan kulumista - tapahtuuhan se lähes vuosikymmenen aikana. Tämä työtapa tuntui minusta innostavalta.

Treatment-kommentteja Kinottaren logolla

Toukokuussa 2013 pidimme ensimmäiset casting-päivät, aloitimme Suvin roolista. Joel Melasniemi liittyi projektiin säveltäjän ja alkuperäiskappaleista vastaavan musiikintekijän tehtävissä. Hän auttoi meitä organisoimaan testaukset, joissa koekuvattavat esiintyivät ensin bändin kanssa ja sitten vastanäyttelijän kera perinteisemmässä koekuvauksessa.

Kesän jälkeen esittelimme Elokuvasäätiölle hankkeen ensimmäistä kertaa. Ideoimamme tekotapa sai välittömän tyrmäyksen, ja meitä kehoitettiin hakemaan ensin käsikirjoitustukea ja sitten käsikirjoituksella kehittämis- ja tuotantotukea. Näin päätimme toimia, ajatellen, että voisimme ehkä palata tuotantomalliin myöhemmin hankkeen saadessa myötätuulta.

Pidimme syksyllä Joonan ja Danielan kanssa sukuni mökillä tarinaretriitin, jossa purimme romaanin Antti-luvut osiin ja järjestelimme ne elokuvalliseen muotoon. Johtotähtenä meillä oli viisinäytöksinen rakenne, jota myös romaanin väliotsikot noudattivat: intro, verse, chorus, bridge, fade out.

Aivan vuoden viimeisinä päivinä löimme lukkoon Antin ja Suvin ensimmäisen castingin koekuvauksien pohjalta.

2014

Ensimmäinen käsikirjoitustukihakemus Elokuvasäätiölle myönnettiin, ja pääsimme kirjoittamaan. Välissä ohjasin kuitenkin Ollaan vapaita -elokuvan, joten työ alkoi vasta syksyllä - jonka alussa Rimbon tiet erkanivat Kinotar-tuotantoyhtiön kanssa, ja hanke jäi kodittomaksi. Tuki oli kuitenkin onneksi myönnetty henkilökohtaisena apurahana meille kolmelle kirjoittajalle, ja Juhan optio saatiin siirretyksi omaan firmaani. Rimbo ilmaisi halunsa tuottaa elokuva jossain muussa yhtiössä, ja tätä jäimme odottamaan, samalla jatkaen kirjoittamista. Ensimmäinen versio valmistui lokakuun alussa 2014, toinen versio kommenttien pohjalta heti kuukautta myöhemmin.

Joonan ja Danielan kanssa Cafe Talon yläkerrassa kirjoittamassa

Haimme ja saimme myös Musiikin edistämissäätiön kehittämistukea, jonka turvin Joel pääsi aloittamaan alkuperäisbiisien kirjoittamisen. Lyriikoita kirjoittamaan tuli mukaan Aino Venna, ja myös Joona kirjoitti niistä osan.

Joelin kanssa työhuoneella

2015

Vuoden alussa Daniela päätti jäädä pois projektista muiden hankkeiden täyttäessä kalenterin, ja minä ja Joona haimme ja saimme toisen käsikirjoitustuen. Rimbo löysi uuden kodin Solar Filmsiltä, mutta hanke ei sopinut heidän repertoaariinsa.

Tuottaja Pauli Pentti, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä ensimmäisen ammattiohjaukseni, lyhytelokuva Ei kenenkään maan tiimoilta, luki käsikirjoituksen ja halusi lähteä projektiin mukaan. Tässä kohtaa palasteltu tuotantosuunnitelma oli muisto vain, ja lähdimme rakentamaan hanketta kohti kertakuvauksia syksyllä 2016 tuotantoyhtiönä Paulin luotsaama First Floor Productions.

Kirjoitimme Joonan kanssa kesän lopussa kolmannen käsikirjoitusversion, jolla haettiin kehittämistukea - jota ei saatu.

2016

Alkuvuodesta kirjoitimme Joonan kanssa vielä neljännen käsikirjoitusversion. Rahoitus oli rakentumassa, mutta huteralla pohjalla ilman kehittämistukea, joten päätin Paulin siunauksella (ja varoituksella, hän ei ollut ollenkaan varma onko siitä hyötyä) investoida omaa rahaani demoon joka voitaisiin esitellä rahoittajille. Se kuvattiin kolmen kuvauspäivän aikana maaliskuussa vapaaehtoisen työryhmän voimin, ja olen koko sitä tekemässä olleelle porukalle kiitollisuudenvelassa.

Sitä ennen helmikuussa olimme Paulin kanssa Berliinin elokuvajuhlilla ja tapasimme potentiaalisia yhteistuottajia, joista erityisesti Pohjois-Irlantilainen tuottaja oli erittäin lupaava. Hän etsi alueelleen hankkeita, jotka voisivat hyödyntää sinne Game of Thrones -sarjaa varten rakennettua valtavaa infrastruktuuria ja anteliaita kannustimia. Suunnitelma kuvata New York -osuudet Belfastissa syntyi nopeasti. Tapasimme Berliinissä myös kuuluisan vanhemman saksalaisnäyttelijän, jolle tarjosimme Suvin managerin Vic Wilberdingin roolia. Hän luki käsikirjoituksen, ja lupasi olla mukana jos aikataulut saadaan toimimaan. Yhtäkkiä elokuvan toteutuminen näyttikin todella hyvältä.

Paulin kanssa European Film Marketissa

Levittäjältä ja tv-kanavalta saatiin tällä paketilla kiinnostuskirjeet, ja kaikki oli nyt kiinni Elokuvasäätiöstä, jolle tekemämme demo oli lähetetty katsottavaksi. Huhtikuun lopussa sieltä tuli kieltävä vastaus, ja kaikki oli hetkessä ohi.

Olin lievästi sanottuna burnoutissa hankkeen kanssa, tehnyt palkatonta työtä kuukausia ja käyttänyt omaa rahaanikin tässä kohden jo parikymmentä tuhatta euroa. Ilmaisinkin Joonalle ja näyttelijöille, että aion pitää siitä nyt pitkän tauon ja miettiä miten edetä. Vähintäänkin uusi casting olisi edessä, koska päähenkilöiden tarina alkaa parikymppisenä. Tämä oli valtavan surullinen hetki.

2017-2018

Seuraavina vuosina en koskenutkaan projektiin, vaan päiväni täyttyivät HasBeen-sarjan tekemisestä, joka tietenkin myös nuorista muusikoista kertovana hyötyi monista Anna minun rakastaa enemmän -kehittelyn hedelmistä, kuten aiemmin totesin.

Joona jäi hankkeesta ulos, ja optio Juhan kanssa raukesi myös. En tiennyt, tuleeko enää päivää jona Anna minun rakastaa enemmän -projekti jatkuu - mutta jokin siinä palasi ajoittain mieleeni, ja huomasin kirjoittavani uusia muistiinpanoja ja kerääväni visuaalista materiaalia talteen. Juhan kanssa joimme myös ajoittain kahvit ja vaihdoimme kuulumiset. Samoihin aikoihin keväällä 2016 päättyneen tuotantoon pääsemisen yrityksen kanssa Juha oli julkaissut Anna minun rakastaa enemmän -romaanille jatko-osan nimeltä Palatkaa perhoset. Siinä Antin ja Suvin tarina jatkuu vuosia alkuperäisen kirjan tarinan jälkeen, mutta elokuvan kannalta kiinnostavin osio oli romaanin alussa oleva takauma, jossa Antti kertoo Elisalle kaiken pakkomielteestään Suviin. Olimme jo Joonan ja Danielan kanssa taistelleet elokuvan lopun kanssa, koska romaani loppuu tavallaan kuin seinään - Antin päättäessä keskittyä avioliittoonsa ja pyrkiessä unohtamaan Suvin.

Tämä täysin päänsisäinen lopetus (toki pään sisällä isosti tapahtuvassa tarinassa) ei koskaan tuntunut taipuvan suoraan elokuvaksi, ja olimme hahmotelleet monenlaisia loppuja, Sakari Salokosken kuolemasta alkaen, mutta mikään niistä ei ollut tuntunut täydelliseltä. Antin tunnustus Elisalle ja Elisan raivokohtaus, anteeksianto ja lopulta avioero, jotka Juha oli kirjoittanut, tuntuivat heti vähintäänkin siemeneltä sille mikä elokuvan lopun pitäisi olla. Lisäksi Palatkaa perhoset sisälsi lisää materiaalia Antin ja Sakarin suhteesta sekä sivujuonen Sakarin sairastumisesta, jotka molemmat koskettivat minua ja tuntuivat osalta elokuvaa - jos ja kun sitä jälleen alkaisin kirjoittamaan. Vähänpä tiesin, että ennen elokuvan valmistumista, avioero ja isän sairastuminen olisivat myös osa omaa elämääni.

2019

HasBeen-sarjan tullessa päätökseensä aloin keräillä kaikkia irtoajatuksia, muistiinpanoja ja referenssikuvia joita olin vuosien varrella napsinut talteen AMREa ajatellen. Syksyllä 2019 ilmoitin Joonalle ja Danielalle, että teen käsikirjoituksesta yksin ns. “page one rewrite”:n, eli kirjoitan sen kokonaan uusiksi säästämättä aiempaa auki kirjoitettua materiaalia. Halusin kuitenkin hyödyntää yhdessä kehittämäämme viisinäytöksistä rakennetta, joten sovimme heille krediitit tarinan adaptaatiosta ja osuudet käsikirjoituksen tekijänoikeudesta ja mahdollisista tulevista palkkioista.

Otin Juhaan yhteyttä ja näimme pitkästä aikaa. Hän on vuosien varrella osoittanut pelkkää loputonta kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja innostusta, eikä tämä ollut muuttunut tauonkaan aikana. Option uusiminen oli kerralla selvä, ja mukaan tulivat tällä kertaa myös Palatkaa perhoset -romaanin filmatisointioikeudet.

Tuotettuani itse HasBeen-sarjan ajattelin, että voin tuottaa myös Anna minun rakastaa enemmän -elokuvan. Tästä näkökulmasta lähdin kokonaan uutta käsikirjoitusversiota kohti.

2020

Kirjoitin uuden version vuodenvaihteen yli 2019-2020. Prosessi oli hyvin erilainen yksin kuin yhdessä - olin asettanut itselleni tavoitteeksi kirjoittaa visuaalisesti, vapaa-assosioiden ja rakentaen erityisesti kokonaisrytmiä enemmän kuin yksittäisiä kohtauksia. Purin elokuvan sekvensseihin, ja järjestelin keräämäni visuaalisen referenssimateriaalin niihin. Kirjoitin myös useita proosallisia työstötekstejä, kuten Suvin päiväkirjaa, uutisjuttuja ja haastatteluja. Fokusoin käsikirjoituksessa Antin rooliin elokuvan kertojana, mukana oli myös kertojaääni (josta myöhemmin luovuin), ja kehystarina jossa Antti tunnustettuaan Elisalle ja Elisan lähdettyä istuu heidän kotonaan, kuuntelee musiikkia ja käy läpi kaikkea mikä tähän hetkeen on johtanut (josta elokuvaan jäi ainoastaan kohtaus jossa Antti ottaa välttelemänsä kitaran seinältä ja alkaa virittämään sitä).

Referenssikuvien organisointia kirjoittamisen tueksi

Olin valinnut ilman koekuvauksia kaksi uutta näyttelijää, jotka halusin esittämään Anttia ja Suvia. Kun käsikirjoitus valmistui, annoin sen heille luettavaksi. Muutamaa päivää myöhemmin koronakriisi sulki koko yhteiskunnan, ja yhtäkkiä tarinan maailmanlaajuinen mittakaava tuntui utopistiselta.

Jätin kuitenkin maaliskuun lopussa Elokuvasäätiöön kehittämistukihakemuksen oman firmani nimissä. Käsikirjoitustukea en voinut enää hakea, sillä vaikka sen maksimi oli noussut vuoden 2015 jälkeen, olimme aiemmin saaneet kaiken saatavissa olevan tuen, eikä silloin lisää voinut hakea. Kehittämistuki oli siis ainoa vaihtoehto.

Kesäkuussa tälle hakemukselle tuli hylkäävä päätös, jonka perustelut olivat lähinnä tarinallisia. Niistä monien kanssa oli helppo olla samaa mieltä, mutta osa niistä liittyi siihen, mistä tarinassa oli minulle ytimeltään kyse. Jos tukiesittelijä ei ole kanssani samaa mieltä siitä, että tässä on kertomisen arvoinen tarina, siitä on mahdoton jatkaa keskustelua.

Kesän aikana kuvasimme Häräntappoase-sarjaa, ja tuotannon tuiskeessa huomioni kiinnittyi pieneen uutiseen uuden suomalaisen “elokuvastudion” perustamisesta. Aurora Studios -yhtiö oli perustettu vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvan jälkimainingeissa samojen yksityisten rahoittajien toimesta. Mukaan oli tullut myös Otava-kustannusyhtiö, joka tietenkin oli julkaissut myös Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset -romaanit. Pistin uutisen merkille, mutta en ottanut sinne vielä yhteyttä. Suunnitelmani oli tehdä uusi hakemus oman firmani nimissä, sillä Elokuvasäätiö antaa hylkäävän päätöksen saaneen uuden hakemuksen automaattisesti toiselle tukiesittelijälle käsiteltäväksi. I wanted a second opinion.

Loppuvuodesta sain uudellekin hakemukselle hylkäävän päätöksen, mutta tällä kertaa palaute oli huomattavasti minua nostattavampi. Tukiesittelijä kehui käsikirjoitusta, joskin antoi sen kehittämiseen myös erinomaisia vinkkejä. Hänelle keskeisin ongelma oli kuitenkin ollut nimenomaan tuotantoyhtiö; hän ei nähnyt yhden hengen nyrkkipajani (oma termini) olevan tarpeeksi “harteikas” (hänen terminsä) projektin kansainvälistä mittakaavaa kannatellakseen. Tarvitsisin kumppaneita, mielellään sellaisia joilla on yhteistuotannoista kokemusta.

Luonnostelin välittömästi viestin Aurora Studiosin silloiselle luovalle johtajalle Roosa Toivoselle. Sain siihen vastauksen vain parissa tunnissa - he olivat tietoisia romaanista, tietoisia siitä, että sen oikeudet oli optioitu minulle, ja he olivat hyvin kiinnostuneita. Palaveri sovittiin pikaisella aikataululla.

Ja näin alkoi matka kolmannen yhtiön kanssa (neljännen, jos omani lasketaan) ja tie viimein kohti valmista elokuvaa.

2021

Kirjoitin heti vuoden alussa yhden uuden käsikirjoitusversion Aurora Studiosin ihmisten palautteen pohjalta, ja tästä versiosta tehtiin myös tuotannollinen purku. Apunani oli dramaturgina Iisa Pajula, muusikko ja kirjoittaja, jonka näkemys tarinaan oli erinomaisen tarpeellinen. Aurora kasvoi samalla merkittävästi; heille palkattiin omia hankkeita varten kaksi uutta tuottajaa, joista Anniina Leppänen liittyi projektiin mukaan. Yhteistyö Anniinan kanssa alkoi käsikirjoituksen ja tuotannon pohtimisella, ja teimme suunnitelman, jossa toteutamme samanaikaisesti elokuvan ja kuusiosaisen sarjan, joiden kuvaukset ovat syksyllä 2023. Tälle paketille löytyi myös kiinnostunut suomalainen tv-tilaaja, ja Aurora levittäisi itse elokuvaversion.

Kesällä Aurora Studios osti Helsinki-filmin, mutta AMRE oli kuitenkin edelleen heidän oman tuotantoyhtiönsä Aurora Picturesin hanke. Teimme kehittämistukihakemuksen, joka ei mennyt läpi, haimme pitchaamaan Finnish Film Affairiin emmekä päässeet, mutta Auroran johto, erityisesti hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Ari Tolppanen, uskoi projektiin ja niinpä sitä jatkettiin. Arin vankkumaton usko on elokuvan toteutumisen todellinen taustavoima. Yhdessä Juhan ikuisen optimismin kanssa, ne ovat pitäneet minunkin pääni pinnan yläpuolella ja antaneet energiaa jatkaa. Myös Auroran toimitusjohtajana aloittanut Petri Kemppinen oli jatkuvasti hankkeen puolella ja sen tukena.

2022

Kaksi vuotta aiemmin valitsemani näyttelijät olivat edelleen hankkeessa mukana, ja olin antanut heidän lukea kirjoittamiani versioita. Keväällä keskustelut kuitenkin johtivat päätökseen järjestää Antin roolille koekuvaukset, joihin valitsemani näyttelijä kyllä saisi osallistua. Auroran väen varsin ymmärrettävä peruste oli, että heidän täytyy puolustaa näitä valintoja rahoittajille, johon auttaa se, että niitä on harkittu perusteellisesti ja niistä on näyttää myös materiaalia. Viisaasti ajateltu.

Kesällä kirjoitin uuden, merkittävästi laajemman käsikirjoitusversion jonka pituudeksi tuli 180 sivua - sarjamuotoisena kuusi kertaa 30 minuuttia. Suunnitelma oli kuvata tämä ja rakentaa elokuvaversio leikkauspöydässä, mutta tein myös tiivistetyn käsikirjoituksen Elokuvasäätiötä varten. Tämä kolmetuntinen versio tuntui olevan ehkä lähimpänä näkemystäni kirjalle mahdollisimman uskollisesta audiovisuaalisesta sovituksesta; luonnollisesti näin, sillä runsas ja rönsyilevä materiaali oli tässä versiossa vähiten karsittu. Kirjoitin myös paljon kohtauksia, joita kirjassa ei ole - etenkin Elisan rooli oli tässä versiossa kaikista laajin, ja suurin osa hänen kohtauksistaan oli kokonaan keksimiäni, sillä romaanissa Antin ja Elisan parisuhteen alku käsitellään hyvin ekonomisesti. Tämän version annan luettavaksi, ja linkki siihen on tekstin lopussa. Version työstämisessä minua auttoi tällöin Helsinki-filmillä työskennellyt dramaturgi Tuuli Kanervankallio.

Elokuussa aloitimme Antin castingin. Kuvasin samaan aikaan Aallonmurtaja-sarjaa Liettuassa, joten ensimmäinen vaihe toteutettiin selftapeilla. Koekuvauksista eturiviin nousi Pyry Kähkönen, jota en ollut tuntenut aiemmin, mutta jonka työ oli uskomattoman innostavaa. Minulla ei ollut mitään keinoja tai tarvetta puolustaa aiemmin tekemääni roolituspäätöstä, joten Antin esittäjäksi valittiin itseoikeutetusti Pyry - päätös, josta olen suunnattoman iloinen, vaikka keskustelu aiemman esittäjän kanssa olikin raskas. Roolittamisesta saamistani opeista ja ajatuksista lisää vielä myöhemmin.

Loppuvuodesta projektille löytyi vielä saksalainen yhteistuottaja, jonka kanssa tehtiin suunnitelma kuvausten ulkomailla tapahtuvien osuuksien toteuttamisesta siellä. Saksalainen rahoitus perustui lähinnä sarjaversiolle (ja tietenkin kannustinrahoitukselle), ja pitkä elokuva tulisi levitykseen lähtökohtaisesti vain Suomessa ja festivaaleilla. Haaveilin siitä, että olisi mahdollista toteuttaa myös kolmetuntinen elokuvaversio erityisnäytöksiä varten, tiedostaen tietenkin, ettei sellaiselle olisi laajassa levityksessä minkäänlaista tarvetta.

Teimme ensimmäisen tuotantotukihakemuksen Elokuvasäätiölle, joka sai joulukuussa hylkäävän päätöksen. Suunnitelma kuvauksista syksyllä 2023 oli hiuskarvan varassa, ja tuo hius olisi saksalainen rahoitus.

2023

Keväällä alun pitäen hyvin kiinnostunut saksalainen tv-rahoittaja päättikin lopulta jättäytyä hankkeesta pois, ja näin yhteistuotanto kuivui kasaan. Suomalainen tv-kanava totesi myös, että elokuvaversio olisi heille enemmän riski kuin hyöty, ja se olisi joko pitänyt jättää tekemättä tai julkaista vasta sarjan jälkeen - joka olisi tietenkin levittäjän näkökulmasta täysin järjetön ajatus. Minulle elokuvan tekeminen oli ehdoton vaatimus.

Kesän kynnyksellä kävimme Anniinan kanssa keskustelun. Anniina oli saanut hankkeesta paljon kommentteja, että se on enemmänkin kotimaan markkinan tarina kirjataustastaan johtuen, kuin kansainvälisesti potentiaalinen hanke. Kansainvälinen elokuva- ja sarjarahoitusmarkkina oli myös nopeasti muuttumassa haastavammaksi suoratoistopalveluiden pistäessä rahahanoja kiinni. Meidän oli tehtävä päätös. Anniina ehdotti, että yritän kirjoittaa käsikirjoituksesta version, joka on toteutettavissa Suomessa, kotimaisella perinteisen muotoisella elokuvarahoituksella. En tiennyt, kykenenkö siihen, mutta lupasin yrittää. Sivuja käsikirjoituksessa oli sillä hetkellä 180, ja niitä piti olla lopulta vain puolet siitä - eli joka toinen kirjoittamani sivu piti heittää pois. Tehtävä tuntui mahdottomalta, mutta ryhdyin siihen silti.

Aleksi Bardy auttoi omilla kommenteillaan fokusoimaan kaikkea kohti tarinan ydintä; Antin ja Suvin suhdetta, ja sitä miten se vaikuttaa Anttiin kaikessa mitä hänelle eron jälkeen tapahtuu. Kun käsikirjoitusta katsoi tämän linssin läpi, poistot alkoivat kirjoittaa itse itseään. Yhtäkkiä aiemmin mahdottomalta tuntuvat rajaukset, kuten Antin parhaan ystävän Laurin poistaminen, Suvin managerin Vic Wilberdingin poistaminen antamalla hänen tarinan kannalta tärkeät hetkensä Catherinelle, sekä Sakarin uusi avioliitto ja yksityiskohdat Antin yhteiselosta Elisan kanssa tuntuivat mahdollisilta jättää ulos. Palatkaa perhoset antoi Antille ja Sakarille uuden loppukaneetin; kohtauksen, jossa Sakari toteaa Antille “Jokainen rakkaudeton päivä on hukkaan heitetty.” Muuta ei tarvittu.

Kirjoitin kesän läpi ja syyskuussa minulla oli 93-sivuinen käsikirjoitusversio. En ollut itsekään uskoa sen onnistuneen.

Lokakuussa Yle päätti lähteä mukaan hankkeeseen, ja joulukuussa Elokuvasäätiö myönsi viimein tuotantotuen. Laskin, että 2015 myönnetyn käsikirjoitustuen ja 2023 myönnetyn tuotantotuen välissä oli toistakymmentä hylättyä hakemusta, ennen tuotantotukipäätöstä. Joskus voi käydä näinkin - never stop believing!

2024

Viimeisenä haasteena toteutukselle oli levittäjän löytäminen. Aurora Studios oli alunperin aloittanut levitysyhtiönä jolla oli myös tuotantopuoli, ja AMRE:n levitys oli sekin tarkoitus hoitaa itse. Loppuvuodesta 2023 levitystoiminta oli kuitenkin päätetty lopettaa, joten elokuvalle tarvittiin uusi levittäjä. Tammikuussa 2024 esittelimme hankkeen SF Studiosille, joka päätti lähteä mukaan - päätös, jota ilman elokuvaa ei takuulla nyt olisi olemassa. Samalla tuotanto siirtyi virallisesti Helsinki-filmin bannerin alle, johon kaikki konsernin tuotanto keskitettiin. Tavoittelimme vielä myös kansainvälistä yhteistuotantoa jälkitöiden osalta, joka lopulta ei toteutunut.

Maaliskuussa saimme green lightin, kun Auroran johto päätti rahoituksen riittävän tuotannon käynnistämiseen, vaikka lisärahaa vielä haettiinkin (ja Nordisk Film & TV Fondilta saatiinkin). Eteen tuli kuitenkin uusi haaste.

Naispääosan silloinen esittäjä oli varannut omassa aikataulussaan syksyn 2023 kuvauksia varten, mutta kuvausten myöhästyttyä vuodella, hän ei ollut enää käytettävissä. Ratkaisua yritettiin löytää, mutta lopulta edessä oli roolin uudelleenvalinta. Järjestimme huhti-toukokuun vaihteessa kahden viikon aikana koekuvaukset, joissa näimme etukäteen valikoituja ehdokkaita ilman selftape-esivalintaa, joista puolet oli näyttelijöitä ja puolet laulajia. Menin koekuvauksiin täysin avoimin mielin, ja siitä hetkestä kun kamera kävi Rita Behmin kanssa, tiesin löytäneeni vastauksen. Tässä oli Suvi - avonainen ja mystinen, lahjakas ja epävarma, rakastava ja julma.

Elokuvan molemmat pääroolit täytettiin siis lopulta prosessin aikana kolme kertaa. Olen itse ohjaaja joka rakastaa näyttelijöitä ja ajattelee aina kehittelyvaiheessa tekstejä nimenomaan sen kautta, ketkä näitä rooleja lopulta esittävät. Pidän monia näyttelijöitä läheisinä ystävinäni, ja tiedostan viseraalisti miten raaka ammatti se on työtilaisuuksien kannalta. En ota omaa valtaa ja vastuutani näissä valinnoissa millään tavalla kevyesti, ja pidän surullisimpana osana koko pitkää kehittelyä sitä, että neljä näyttelijää sai sen aikana roolin, jota he eivät lopulta päätyneet esittämään. Kahden ensimmäisen valinnan kohdalla tragedian tuotti ajan etenemisen armottomuus, kolmannen kohdalla pääosien roolituksen monimutkainen politiikka jonka suhteen olin itse naiivi, ja neljännen kohdalla aikataulut. Samalla kun olen loputtoman onnellinen ja ylpeä Pyrystä ja Ritasta, koen vastuuta ja surua näiden ihmisten kokemista pettymyksistä. Nyt kehittelyssä olevissa hankkeissa pyrin viivyttämään roolivalintoja viimeiseen saakka, ja olemaan myös mahdollisimman avoin aikataulujen epävarmuuksista, sekä tekemään etukäteen selväksi, mitkä olosuhteet voivat johtaa uudelleenroolitukseen. En pysty muuttamaan elokuva-alan lainalaisuuksia, mutta voin olla itse niistä mahdollisimman avoin - ja kantamaan vastuun ammatillisesti ja henkilökohtaisesti jos näyttelijävalinnat on pakko tehdä uudelleen, oli syy sitten mikä tahansa.

Green lightin myötä Joel Melasniemi palasi myös hommiin. Teimme päätöksen säilyttää vuosikymmen aiemmin tehdyistä demoista kaksi, jotka oli suunniteltu elokuvan alkupuolella bändin esitettäviksi biiseiksi. “Hearts Burned Out” (myöhemmin “Exactly 15”) sekä kirjassakin mainittu “Compromises” olivat molemmat Joonan ja Joelin lyriikoita, ja niiden lisäksi Joel sävelsi ja sanoitti bändille kolmannen biisin “Sentimental Values” joka oli (vielä nimeämättömänä) mainittu käsikirjoituksessa Antin omana biisinä joka ei ole vielä kovin onnistunut. Joel nyt ei osaa huonoa biisiä tehdäkään, joten hänen käsittelyssään kappaleesta tuli kaunis ja kaihoisa Antin epävarmuuksien tunnustus, jonka Suvi myös myöhemmin kevyesti muutettuna laulaa. En ollut tästä käsikirjoituksesta poikkeamisesta pahoillani, ja Sentimental Values on myös Pyryn ja Ritan suosikkibiisi (omani on Compromises).

Bändin kappaleiden lisäksi tarvitsimme kaksi Summer Maplen kappaletta Suvin soolouralle. Molemmat ovat kirjassa mainittuja; “Springwear” on Suvin ensimmäinen hitti, ja “Brooklyn Bridge” on kappale jota Antti on mukamas mukana tekemässä matkatessaan New Yorkiin, ja jossa kirjan mukaan “entiset rakastavaiset kohtaavat ja viettävät kesäpäivän Coney Islandilla. Mitä muuta Brooklyn Bridge on kuin päiväuni meidän jälleennäkemisestämme?” Näiden kappaleiden tuotantoon Joelin avuksi tulivat Elements Music -kustantamon kautta tuottaja Leo Jupiter ja sanoittaja Sara Ryan, ja ulkopuolelta säveltäjä Alva Halla. Kokeneiden hitintekijöiden työskentelyssä briiffistä poikettiin, mutta lopputulos on mielestäni tarinan kannalta täydellinen, ja Brooklyn Bridge on saanut tunnustusta laajemminkin - Helsingin Sanomat kirjoitti siitä esimerkiksi hienot kehut (toisin kuin elokuvasta).

Kuvaukset alkoivat heinäkuun alussa New Yorkissa, ja jatkuivat syyskuun alusta lokakuun puoliväliin Helsingissä ja lähialueilla. Joka ainoa päivä jouduin nipistämään itseäni, että olimme vihdoin täällä - ja vihdoin näin edessäni kohtauksia joita olin miettinyt vuosikymmenen, ja kuulin ääneen sanottuna repliikkejä joista osa oli kirjoitettu viisi vuotta aiemmin (ja Juhalta lainattujen repliikkien tapauksessa 20 vuotta aiemmin). Sainpa mukaan Leena Vaahterankin, lyhyesti ja ohuesti mutta Johanna Kokon kauniisti esittämänä - näin elokuva tuntuu sanovan, että kirjan luvut Leenasta ovat tässäkin tarinavedoksessa olemassa, niitä ei vain kankaalla nähdä.

Nyt

Anna minun rakastaa enemmän tuli elokuvateattereihin 3. lokakuuta 2025. Se ei menestynyt toivotulla tavalla, on turvallista todeta. Se ei ollut kriitikkojen universaalisti rakastama, vaikka sai myös paljon kehuja (tässä olen mainoksiin tehtyjen nostojen varassa, sillä en ole itse lukenut omien ohjausteni kritiikkejä 15 vuoteen). Harva elokuva on. Sitä, miksei se löytänyt teattereissa yleisöään, en osaa sanoa. Niiltä, joille kirja on ollut tärkeä, olen kuullut jakautunutta palautetta. Osalle elokuva oli emotionaalinen kokemus joka muistutti siitä miksi kirjaan oli alunperin rakastunut. Osalle tärkeimmät palat oli karsittu pois. Tämäkin on hyvin luonnollista; olinhan tehnyt valinnat siitä mitä pitää ja mitä poistaa siltä pohjalta, mikä itselleni oli kirjassa merkityksellisintä - eikä se tietenkään voinut olla kaikkien jakama kokemus. Tärkein palaute tuli tietenkin Juha Itkoselta itseltään, ja se oli onneksi erittäin positiivinen. Minulle on myös sosiaalisen median kautta tullut hyvin liikuttuneita ja ihania kommentteja, jotka ovat olleet mittaamattoman tärkeitä.

Itselleni valmiin elokuvan katsominen on hurja tunteiden vuoristorata. Rakastan siinä uskomattoman lahjakkaiden taiteilijoiden työtä, joiden kanssa minulla oli etuoikeus työskennellä. Peter Leichnerin pehmeä valo, röyhkeä pimeys ja ekspressiivinen kameraoperointi, Lena Arent Bennedsenin rakentamat kodit Hämeenlinnasta Brooklyniin ja lukemattomat pienet yksityiskohdat, Emmi Leeven valtava vaatteiden repertoaari joista jokainen kertoo hahmoista jotain ja syventää tarinaa, Anu Rokkasen kyky viedä näyttelijät hahmoissaan vuosikymmenen läpi uskottavasti, Nina Ijäksen impressionistinen leikkaus ja katsojaan luottava ajan kuljetus, Tuomas Klaavon psykologisesti salaviisas äänisuunnittelu, Joel Melasniemen luotsaamat mielettömät alkuperäiskappaleet ja sydäntä ja sielua riipivä score, sekä tietenkin näyttelijät - Pyry Kähkösen peloton, raivostuttava ja rakastettava Antti, Rita Behmin herkkä, leijailevan lämmin ja tappavan kylmä Suvi, Mimosa Willamon empaattinen ja äkkipikainen Elisa, Aimo Räsäsen rouhea ja katuva Sakari, Tuomas Nilssonin sarkastisen sydämellinen Toni, Jasir Osmanin ikuisesti innostuva Samuli ja Evelina Rasmussen Osazuwan ilkikurisen ihana Catherine ovat kaikki elokuvan elementtejä jotka värisyttävät minua syvällä sisimmässäni. Sekä tietenkin koko työryhmän työ, joka oli ammattitaitoista, venyvää ja minua aina tukevaa. Erityisesti Anniina Leppäsen itseään säästämätön tuottajantyö, joka antoi minulle vapaammat kädet kuin osasin uneksiakaan meidän päättäessämme pienentää hankkeen skooppia, on ollut tärkeämpää kuin osaan sanoin kuvailla. Kiitollisuuttani tästä matkasta voin tässä tekstissä vain raapaista pinnalta.

Omaa työtäni en osaa katsoa vielä millään empatialla. Tein parhaani, sen tietenkin tiedän, mutta en voi myöskään olla ottamatta elokuvan julkaisun tavoitteista jäämistä mitenkään muuten kuin henkilökohtaisesti. Olen käynyt läpi ratkaisujani sekä kehittelyn aikana että tuotannon tuiskeessa, ja löytänyt sieltä monia, joita voi perustellusti kritisoida. Takanani on kuitenkin jo sen verran vuosia ja kilometrejä, että tiedän nyt olevan aivan väärä hetki vielä tehdä minkäänlaisia pidempikantoisia päätelmiä elokuvan laadusta tai ohjaukseni onnistumisesta. Nyt on aika mennä eteenpäin, ottaa tästä projektista saadut opit käyttöön ja hyödyntää niitä seuraavan elokuvan tekemisessä - ja toivottavasti minun annetaan sellainen tehdä. Elokuvan tekemisen aikana valmistuin maisteriksi, täytin 30 ja 40, menin naimisiin, sain lapsen, erosin, ohjasin toisen pitkän elokuvan ja olin tekemässä useita tv-sarjoja. Ja kaikessa Anna minun rakastaa enemmän oli läsnä, jos ei muualla niin alitajunnassani. Nyt se on tehty, ja olo on kieltämättä erikoinen - kevyempi, mutta haikea.

Siksi halusin myös kirjoittaa tämän historiikin; itselleni loppusanoiksi, kollegoille ja nuoremmille tekijöille rohkaisuksi kaiken epävarmuuden keskellä, rehelliseksi tilinteoksi sekä ehkä elokuvan myöhemmän arvioinnin tueksi.

Käsikirjoituksen valmistuneet versiot:

Versio 1 5.10.2014 (Daniela & Joona mukana)
Versio 2 2.11.2014 (Daniela & Joona mukana)
Versio 3 24.8.2015 (Joona mukana)
Versio 4 8.3.2016 (Joona mukana)
Versio 5 13.3.2020
Versio 6 16.10.2020
Versio 7 30.3.2021
Versio 8 3.8.2022
Versio 9 6.9.2023
Versio 10 29.2.2024
Versio 11 30.5.2024 (kuvauskäsikirjoitus)
Versio 11.1 27.6.2024 (blue draft)
Versio 11.2 15.9.2024 (pink draft)

Luettavaksi annan elokuvan ensimmäisen synopsiksen päiväyksellä 5.5.2013, sekä sen 180-sivuisen “mammuttiversion” päiväyksellä 3.8.2022 ja kuvauskäsikirjoituksen pink draftin päiväyksellä 15.9.2024.

Synopsis

Versio 8

Versio 11.2, kuvauskäsikirjoitus